Checkpoint Helsinki x Kansallismuseo – Kuraattori ja taiteilijat visiitillä Helsingissä 2.9.

Checkpoint Helsingin ja Kansallismuseon yhteistyössä Seurasaaren ulkomuseoon kesäksi 2016 tuottama nykytaidenäyttely saa ensimmäiset ääriviivansa, kun kuraattori Joanna Warsza sekä taiteilijat Annika Eriksson ja Natascha Sadr Haghighian vierailevat Helsingissä 1.-2. syyskuuta.

He tutustuvat visiitillään paitsi Seurasaareen ja sen historiaan, myös Helsinkiin ja sen vivahteisiin. 

Ensimmäisistä julkistetuista taiteilijoista kolmas, Kader Attia, on Helsingissä 12. syyskuuta. Näyttelyn kaikki taiteilijat julkistetaan syksyn kuluessa. 

Tukholman Konstfackin CuratorLabin johtajana toimiva Warsza on yksi Checkpoint Helsingin ohjelmiston 2015–2016 kuratoivista kansainvälisistä kuraattoreista ja vastaa Seurasaaren näyttelyn konseptista ja taiteilijavalinnoista. 

Kesäkuusta syyskuuhun avoinna olevan näyttelyn oheisohjelmaan kuuluu keskustelutilaisuuksia, opastettuja kierroksia ja elokuvanäytöksiä.

Joanna Warsza, Annika Eriksson ja Natascha Sadr Haghighian ovat haastateltavissa tiistaina 2.9. Kader Attiaa voi haastatella sähköpostitse tai Skypen välityksellä.

Lisätiedot näyttelystä ja taiteilijoista löytyvät täältä ja täältä.