The Next Helsinki -ideakilpailun seuraavat askeleet: näyttely ja julkaisu

Kansainvälinen The Next Helsinki -ideakilpailu jatkaa keskustelua tulevaisuuden kaupungeista ja museoista, taiteesta ja urbaanista kehityksestä.

Vaihtoehtoja Guggenheim Helsinki -rakennukselle ja tuoreita näkökulmia tulevaisuuden Helsinkiin kilpailun seuraavat muodot ovat vuoden 2015 aikana kilpailuehdotuksista koostettava julkaisu, sekä Helsingissä ja New Yorkissa esitettävä näyttely. Kilpailuehdotuksia on kutsuttu esitettäväksi myös Pariisiin ja Tallinnaan.

Huhtikuussa päättynyt, paljon kansainvälistä huomiota saanut ideakilpailu houkutteli yli 200 ehdotusta 43 maasta. Kilpailun lähtökohtana oli nostaa esiin näkökulmia tulevaisuuden museoista, joissa taide kytkeytyy uudella tavalla kaupunkielämään – perinteisten museorakennusten sijaan.

Kilpailun tuomariston valitsemien kahdeksan ehdotuksen joukossa on mm. ympäri kaupunkia sijoittuva hyvinvointimuseo ja levähdyspaikan meren äärellä tarjoava laiturien labyrintti.

”Checkpoint Helsinki on kutsunut koolle asiantuntijaryhmän, joka pohtii miten  kilpailuehdotuksia voi konkreettisesti hyödyntää osana tulevaisuuden Helsinkiä”, Checkpoint Helsingin toiminnanjohtaja Eva Neklyaeva kertoo.

Asiantuntijaryhmään kuuluvat kuvataidekasvattaja ja kaupunkiaktiivi Eeva Astala, toimittaja Minna Joenniemi, toimittaja ja politiikko Tuomas Rantanen, säveltäjä ja taiteilija Timo Tuhkanen, arkkitehti Inari Virkkala ja taiteilija Timo Wright.

The Next Helsinki -ideakilpailun järjestivät vuonna 2014 Checkpoint Helsinki, Global Ultra Luxury Faction ja Terreform. Kilpailun seuraavia askelia koordinoi Checkpoint Helsinki.

 

Lisätiedot:

Eva Neklyaeva, toiminnanjohtaja, +358 41 524 2871, eva@checkpointhelsinki.org