Paul O’Neill Checkpoint Helsingin johtoon

Nykytaideorganisaatio Checkpoint Helsingin taiteelliseksi johtajaksi on valittu irlantilainen kuraattori, taiteilija ja opettaja Paul O’Neill. O’Neill siirtyy tehtävään New Yorkista, jossa hän on toiminut Bard Collegen kuraattoriohjelman johtajana vuodesta 2013. O’Neill on kuratoinut lukuisia näyttelyjä ja julkisen tilan teoksia ympäri maailmaa. Hän on myös tuottelias kirjoittaja ja tutkija ja aktiivinen keskustelija, jonka erityisalaa ovat kuratointi, julkinen taide ja näyttelyhistoria. Hän on opettanut tunnetuissa taideoppilaitoksissa kuten Lontoon Goldsmith Collegessa, De Apple -kuraattoriohjelmassa Amsterdamissa ja työskennellyt erilaisissa julkisen taiteen organisaatioissa, kuten Bristolin Situationsissa.

Checkpoint Helsinki saa O’Neillistä asiantuntevan ja kokeneen taiteellisen johtajan, jolla on monipuolinen tausta kansainvälisellä nykytaidekentällä. O’Neill on ensimmäinen ulkomailta tuleva taideorganisaation johtaja Suomessa.

“Olemme iloisia, että saamme Paulin kaltaisen kansainvälisesti verkostoituneen visionäärin organisaatiomme johtoon. Nimityksellä haluamme myös tuoda uutta virtaa koko kentälle ja avata mahdollisuuksia maan rajojen ja sen vakiintuneiden piirien ulkopuolelta tulevalle toimijalle. Checkpointin missiona on alusta alkaen ollut alan rakenteiden ja toimintatapojen uudistaminen ja sellaisen mahdollistaminen, mikä täällä ei muuten toteutuisi”, Checkpoint Helsingin puheenjohtaja Kaija Kaitavuori sanoo.

“Otan innolla vastaan haasteen johtaa uutta taideorganisaatiota Helsingissä ja kehittää sen paikallista, kansallista ja kansainvälistä asemaa. On harvinainen mahdollisuus päästä rakentamaan organisaatiota ja sen ohjelmistoa näin alkuvaiheesta. Aion laajentaa Checkpointin ja sen omistautuneen hallituksen tähän asti tekemää työtä ja luoda yhteistyöhön nojaavan kuratoinnin mallin, jossa taide, kriittinen keskustelu ja erilaiset yleisöt ovat vuorovaikutuksessa”, Paul O’Neill sanoo.

Checkpoint Helsingin toiminta oli katkolla syksyllä 2016, mutta Koneen Säätiön myöntämän kolmivuotisen rahoituksen avustuksella organisaatiota on käynnistetty kevään aikana uudestaan. Checkpoint Helsingin toimintaan on luvassa uudistuksia: organisaatio saa uuden nimen ja O’Neillin kanssa työt aloittaa uusi henkilöstö. Toiminnan ytimessä säilyvät kansainvälisten kuraattorien ja taiteilijoiden tilausprojektit. Syksyllä 2017 esitetään Joanna Warszan kuratoima Suomen itsenäistymisen ja Venäjän Lokakuun vallankumouksen yhteyksiä tarkasteleva Uncanny Interdependence. Suomi, Venäjä ja Lokakuun vallankumous -projekti, jossa Suomen ja Venäjän suhteita käsitellään muistin politiikan näkökulmista. on itsenäinen jatko-osa Seurasaaren ulkomuseon Finnish Landscape -näyttelylle kesällä 2016.

 

 

Checkpoint Helsinki on vuodesta 2013 toiminut edelläkävijän asenteen omaava seinätön nykytaideorganisaatio ja uusien avauksien tekijä. Checkpoint Helsinki kutsuu Suomeen kansainvälisiä kuraattoreja ja taiteilijoita toteuttamaan taiteellisesti laadukasta, sisällöltään puhuttelevaa nykytaidetta. Organisaation taustalla on Checkpoint Helsingin Tukiyhdistys ry, jonka hallitukseen kuuluvat Satu Herrala, Kaija Kaitavuori (pj.), Toni Ledentsa, Suvi Lehtinen, Satu Oksanen ja Nestori Syrjälä (vpj.), sekä varajäsenet Noora Geagea, Tellervo Kalleinen ja Inkeri Suutari. Advisory Boardiin kuuluvat Diego Bruno, Giovanna Esposito Yussif, Maaretta Jaukkuri ja Jenni Nurmenniemi.

 

Checkpoint Helsingin toimintaa rahoittaa vuosina 2017-19 Koneen Säätiö.