Kolme vuotta sitten, keväällä 2012, Nykytaiteen museo Kiasmassa saatiin aikaan jotakin ennennäkemätöntä.
Yli sata paikallista taidevaikuttajaa kokoontui yhteen pohtimaan, millaisen tulevaisuuden Helsingin he haluaisivat nähdä. Kimmokkeena oli poliittiseen mielikuvitukseen avautunut tila, jossa laajamittainen investointi taiteeseen äkkiä oli mahdollinen visio. Ilmassa leijaili kysymyksiä, kuten:
Mitä yhteiskunnallista hyvää taiteeseen investoimalla voisi saada aikaan? Miten Helsingin taidekenttää voisi entisestään parantaa?
Tapaamisen lopputuloksena syntynyt raportti hahmotteli näkymiä tulevaisuuden Helsingistä, vireästä kansainvälistä keskuksesta, johon ulkomaiset taiteilijat virtaavat työskentelemään:
Helsingistä, joka on kiinnostavimman nykytaiteen lähtöpaikka – ei sen päätepiste. Helsingistä, jonka museot ja taidelaitokset tekevät tiivistä yhteistyötä residenssitoiminnan ja taiteen arkistoinnin alueilla. Helsingistä, jonka museoilla on erityinen mahdollisuus hankkia teoksia nousussa olevilta tekijöiltä ja kansainvälisten kuraattorien asiantuntemuksen avulla – ennen kuin teosten hinnat kohoavat museoiden ulottumattomiin.
Syntyi näkymä Helsingistä, jonka taidepolitiikkaa ohjaa pitkäjänteisyys ja sosiaalisesti kestävä arvontuotanto. Kaupungista, joka tunnetaan rohkeista ja ajankohtaisia kysymyksiä esiin nostavista taideohjelmistoista, joissa kuuluvat monikulttuurisen maan monenlaiset näkökulmat ja kansainvälinen yhteistyö.
Tämän vision toteuttamisen keskeiseksi työkaluksi taidekenttä hahmotteli organisaation, jonka toimintaidea olisi tulevaisuuden nykytaiteen tuottaminen ja sen toimintaedellytysten mahdollistaminen. Tämä uudenlainen toimija täydentäisi olemassa olevilta instituutiolta puuttuvia toimintamalleja, edistäisi taidelaitosten välistä yhteistyötä ja mahdollistaisi yhteistyön kautta entistä tehokkaamman resurssien käytön.
Organisaatio verkostoituisi kansainvälisesti ja toisi Helsinkiin kiinnostavia kuraattoreita tuottamaan uusia teoksia nousussa olevilta kansainvälisiltä taiteilijoilta. Se loisi ainutlaatuisen tuotantomallin, jonka kautta helsinkiläiset museot voisivat tehdä teoshankintoja alennettuun, tuotantokustannukset huomioivaan hintaan ja tukisi näin niiden omaa kokoelmatoimintaa. Se toisi kansainvälistä taidekeskustelua Helsinkiin seminaarien ja julkaisujen muodossa, sekä loisi verkostoja taidetuotantojen ja taiteen ulkopuolisten instituutioiden välille.
Pysyvien näyttelytilojen sijaan tämä uuden ajan organisaatio satsaisi sisältöihin ja joustavaan tuotantomalliin.
Kiasmassa syntyneessä raportissa hahmoteltiin aikajana, joka ulottui 40 vuoden päähän. Ensimmäisen kolmen vuoden aikana uusi organisaatio vakiinnuttaisi toimintamallinsa ja tekisi ensimmäiset teostuotantonsa. Viiden vuoden kuluessa kokoelmatoiminta olisi käynnistynyt. Kymmenen vuoden kuluttua olisi tarve alkaa suunnitella omien tilojen rakentamista. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua Helsingissä tuotetut teokset kiertäisivät maailmaa, ja helsinkiläisten museoiden taidekokoelma alkaisi saada kansainvälistä tunnettuutta. Neljänkymmenen vuoden kuluttua Helsingin maine taidekaupunkina olisi samaa luokkaa kuin Tukholman tai Bilbaon.
Helsingin kaupunki päätti tukea taidekentän ideoiman organisaation perustamista 800 000 euron kolmivuotisella erillisrahoituksella. Keskimäärin 360 000 euron vuosibudjetilla pyörivä toiminta käynnistyi vuonna 2013.
Kolme vuotta myöhemmin Checkpoint Helsinki on toteuttanut 18 taidehanketta, joihin on osallistunut yli 40 suomalaista ja ulkomaalaista taiteilijaa. Se on vakiinnuttanut toimintamallinsa 3–4 hengen vakituiseen tiimiin ja pieneen toimistoon, mikä mahdollistaa 2–4 suuremman teostuotannon toteuttamisen vuodessa.
Checkpoint Helsingin ensimmäiset teostuotannot kiertävät jo maailmaa, ja se on alkanut saada kansainvälistä tunnettuutta. Se on myös aloittanut keskustelut kokoelmayhteistyön käynnistämisestä paikallisten museoiden kanssa ja luonut ensimmäisen mallin teosten dokumentoimiseksi.
Checkpoint Helsingin tuottamat teokset ovat nostaneet esiin arabikevään taiteilijoita, talouden mekanismeja, monikulttuurisen Vuosaaren lapsia, sensuurin kysymyksiä, mustaa feminismiä ja saamelaisnäkökulmaa, kansallisvaltion ongelmakohtia, afrikkalaisen diasporan näkökulmia ja paljon muuta. Kaikki Checkpoint Helsingin tuotannot tehdään yhteistyössä muiden toimijoiden, usein taiteen ulkopuolisten tekijöiden – esimerkkeinä Kansallismuseo, Helsingin kaupunginkirjasto ja Museoliiton museot – kanssa, jolloin taide löytää uusia yleisöjä ja yleisö uutta taidetta.
Checkpoint Helsinki on myös ollut kartoittamassa yhteistä työpajatilaa taiteen tekijöille ja tuottanut kirjan taidepolitiikasta Suomessa vuonna 2015. Se on luonut toimivat kansainväliset verkostot ja suunnittelee nyt vuoden 2017 ohjelmistoa.
Hieno taiteilijavalintoihin liittyvä signaali on sekin, että alan arvostetuimpiin julkaisuihin lukeutuvan Artnet Newsin tuoreesta ’The 50 Most Exciting Artists in Europe Today’ -listauksesta löytyy kaksi Checkpoint Helsingin taiteilijaa: organisaation ensimmäisen tilausteoksen vuonna 2013 tehnyt, ns. kovassa nousussa oleva Ahmet Ögüt ja vuonna 2016 Helsingissä, jos mahdollista, nähtävä Larry Achiampong.
*
Ammattimaisesti toimivan organisaation pystyttäminen, sen perustoimintatapojen ja mission kirkastaminen, oikeiden työnkuvien ja organisaatiorakenteiden löytäminen vaatii aikaa. Näin on erityisesti silloin, kun ollaan tekemässä ja luomassa jotakin todella uutta. Ei ole mahdollista pystyttää pienehkön yrityksen vuosibudjetilla toimivaa tuotanto-organisaatiota ja odottaa sen alkavan suoltaa suuren luokan taideprojekteja ensimmäisestä päivästä alkaen, kun normaaliolosuhteissa suuria taidehankkeita valmistellaan kaksi, vähintään puolitoista vuotta etukäteen.
Monessa kohdin Checkpoint Helsinkiin liitetyt odotukset ovat olleet mahdottomia toteuttaa samanaikaisesti: kun poliittinen paine on vaatinut näkyvyyttä ja spektaakkeleita, on kenttä odottanut hienovireisempiä sisältöjä. Avoimuuden ideaali on törmännyt käytännöllisiin esteisiin palkkojen ja keskeneräisten tuotantoneuvottelujen julkaisuhaasteiden yhteydessä. Moni on pettynyt, kun organisaatio ei ole pystynyt rajattujen resurssien tähden toteuttamaan kaikkia ehdotettuja ideoita – ja samaan aikaan kritiikkiä on tullut toiminnan liiasta laajuudesta.
Teot ja tekemällä oppiminen ovat paras osoitus halusta kasvaa ja kehittyä. Checkpoint Helsinki on katsonut itseään peiliin mm. tilaamalla niin taidekentälle kuin myös laajalle yleisölle kohdistettuja yleisötutkimuksia ja kuunnellut aktiivisesti toimintaan kohdistuvaa palautetta ja toiveita.
Haasteisiin on vastattu yksi kerrallaan: toiminta-ajatusta on kirkastettu, työnkuvia ja roolijakoja selkeytetty, tiedotukseen panostettu ja tuotantojen määrä skaalattu tehokkaaksi suhteessa budjettiin. Avoimuuden ja yhteistyön kysymykset on otettu vakavasti, eikä vastaamatta olevia kysymyksiä ole unohdettu, vaan niihin vastataan yksi kerrallaan, kestävällä tavalla toimintaa laajentaen. Vuonna 2015 Checkpoint Helsinki on stabiili, kunnianhimoinen organisaatio, jolla on hyvät kansainväliset suhteet, laajeneva yhteistyökumppaneiden verkosto ja siten aiempaakin suurempi potentiaali Helsingin taidekentän rikastamiseksi.
*
Helsingin kaupungin Checkpoint Helsingille myöntämä kolmivuotinen pilottirahoitus hankkeelle päättyy tämän vuoden lopussa. Julkinen tuki on elintärkeää paitsi muun rahoituksen hankkimiseksi, myös symbolisena eleenä: Checkpoint Helsinki on ollut ja yhä on Helsingin kaupungin kulttuuritoimintaa tukemaan pyrkivä aloite, jonka takana on satoja kentän toimijoita ja johon kymmenet alansa ammattilaiset ovat laittaneet osaamisensa ja aikansa. Hanketta kiitettiin sen syntyessä nimenomaan pitkän tähtäimen suunnitelmasta – tämän mukaisesti Checkpoint Helsinki ja sen yhteistyökumppanit ovat sitoutuneet toiminnan jatkuvuuteen.
Toivon taidekentän ja päättäjien unohtavan hetkeksi Checkpoint Helsingin ja siihen liittyvät kulttuuripoliittiset ristivedot ja palaavan takaisin noihin kolmen vuoden takaisiin ideaaleihin. Ovatko nuo yhdessä muotoillut tavoitteet ja päämäärät yhä tavoittelemisen arvoisia? Olemmeko yhä sitoutuneita noihin haaveisiin ja ideaaleihin? Jos vastaus on kyllä, pyydän nyt näkemään tuorein silmin, miten Checkpoint Helsinki askel askeleelta konkretisoi juuri noita silloin hahmoteltuja tavoitteita. Jos nuo tavoitteet eivät enää ole ajankohtaisia, ei niiden toteuttamiseksi rakennetun organisaation tukeminenkaan sitä ole – mutta jos ovat, olisi lyhytnäköistä politiikkaa lopettaa hankkeen tuki juuri, kun sen toiminta on saatu kunnolla käyntiin.
Terike Haapoja
Hallituksen puheenjohtaja, Checkpoint Helsinki