12/2015 Helsingin Tukkutori

Elina Vainio: Jää

Helsingin Tukkutorilla paljastetaan torstaina 3.12. klo 17 taiteilija Elina Vainion teos Jää, joka heijastaa valoa Helsingin Pakastamon seinällä (Sörnäistenkatu 5) joulukuussa 2015. 

Vainio on käyttänyt teoksen materiaalina heijastinteippiä, jolla päällystetyt kaksi yksittäistä sanaa tulevat näkyviksi vuoron perään valokiilan pyyhkäistessä niiden päältä. Kahden valon rytmittämä paikkasidonnainen vuoropuhelu leikkii sijainnilla ja sanojen kaksoismerkityksillä.

"Olen ollut pitkään kiinnostunut suomalaisesta nykyrunoudesta, etenkin sen minimalistisimmista ja käsitteellisimmistä 'pienistä runoista'. Ne ovat usein yhden tai kahden sanan oivaltavia sana- ja tavukollaaseja, joihin suomen kieli kaksoismerkityksineen ja yhdyssanoineen hyvin taipuu", Vainio kertoo ajatuksistaan teoksen taustalla.

Hän halusi teoksen matalan tekniikan tason toimivan vastakohtana viime aikoina yleistyneille LED-näytöille ja erilaisille valomarkkinointiratkaisuille.

Elina Vainion (s. 1981) taide tarkastelee ympäröivää todellisuutta sen erilaisten materiaalisten konstruktioiden kautta. Videota, valokuvaa, eri painomenetelmiä, löydettyjä esineitä ja kuvia sekä kaikkia edellämainittuja yhdisteleviä installaatioita hyödyntävissä teoksissaan hän pyrkii kuvien, ideoiden ja käsitteiden taakse, tarkastelemaan niiden historiallisia kehityskulkuja ja siten laajemmin tätä päivää.

Vainio valmistui Kuvataideakatemian tila-aikataiteen osastolta vuonna 2013. Hänen teoksiaan on ollut esillä muun muassa näyttelyissä Parallax – Geographical Resonances, Laboratorio Arte Alameda/Mexico City, Sinisellä planeetalla, Åbo Akademin tähtitorni/Turku, Nuoret, Taidehalli/Helsinki ja Luolavertauksia, Retretin taidekeskus/Punkaharju.

Nyt nähtävä paikkasidonnainen teos on toteutettu Checkpoint Helsingin ja kuvataiteen verkkosovellus Art Advisorin Art Cache Helsinki -taiteilijaohjelman yhteistyönä. Materiaalin tarjosi 3M.